keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Lehtiharjua ollaan ostamassa

Kunnanhallitus päätti maanantaina esittää kunnanvaltuustolle, että Teuvan kunta ostaa Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymältä Lehtiharjun sairaalan kiinteistön rakennuksineen 165 000 euron hinnalla. Kiinteistö tulisi kunnan haltuun ensi vuoden puolella. Kauppa on ollut vireillä useita vuosia.

Lehtiharjun sairaala on rakennettu 1956 ja laajennettu 1958. Sairaalan kauppaan sisältyvä asuinkerrostalo on rakennettu 1956. Varsinainen sairaalarakennus on peruskorjattu 1986. Rakennukset ovat kivirakenteisia. Sairaalan bruttoala on n. 3200 m2 ja asuntolan 1045 m2. Tontin koko on n 1,743 ha.

Rakennukset ovat vanhoja, mutta niihin on tehty merkittävät peruskorjaustyöt vuonna 2004 ja sen jälkeen yhteensä n. 220000 eurolla sisältäen mm. kiinteistön salaojituksen, pihojen päällystykset ja keittiötilojen remontin. Kaupan mukana tulee myös vuokralainen Mendis OY, joka on vuokrannut käyttöönsä rakennuksen asuntolasiiven (547 m2).

Kunnanhallitus oli päätöksessään yksimielinen ja katsoi, että nyt on oston aika. Hinta on todella edullinen. Mikäli Teuva ei ostaisi rakennusta, kelpaisi se ilman muuta yksityisille markkinoille. Lehtiharjun tarjoamia laadukkaita ja kustannustehokkaita palveluja tarvitaan myös tulevaisuudessa Suupohjassa ja sen lähialueilla. Teuva haluaa kehittää rakennuksessa olevia toimintoja yhteistyössä lähikuntien ja Suupohjan LLKY:n kanssa.

Kunnanjohtaja Veli Nummela palaa työpaikalleen huomenna 1.10.2009. Tervetuloa Veli jatkamaan tärkeätä työtäsi Teuvan kunnan johdossa. Blogikirjoitteluni taukoaa nyt ja jatkuu 1.5.2010 jälkeen näissä merkeissä. Veli jatkanee omaa kirjoitteluaan.

Kiitoksia lukijoille ja hyvää jatkoa Teille, toivottavasti olen ollut luottamuksenne arvoinen. Siteeraan lopuksi Lauri Tähkää: Teuva on paras paikka asua ja elää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti