lauantai 27. helmikuuta 2010

Teuvan koulukeskuksen saneeraushakkeen valtionrahoitus myötätuulessa

Vuodelle 2010 tehtyjen perustamishankkeiden valtionavustusta koskevien hakemusten ja opetusministeriön vuosille 2010–2013 vahvistaman rahoitussuunnitelman perusteella Varsinais-Suomen ELY-keskus (VARELY) on lähettänyt kunnalle toissa päivänä kirjallisen tiedon siitä, että Teuvan hanketta esitetään aikaistettavaksi vuodelle 2010.

Päätöksen hankekohtaisesta valtionavustuksen enimmäismäärästä ja myöntämisestä ELY-keskus tekee erikseen hankesuunnitelman perusteella. Alustava tieto on tullut 1-vaiheen alkurahoituksesta. Varsinaisen päätöksen tultua kuntaan, käsitellään asia kunnan päättävissä elimissä.

Positiivien tieto rahoituksen saamisesta on koulukeskuksessa työskenteleville henkilöille ja oppilaille todella mieleinen. Henkilöstöllä ja oppilailla on jo pitemmän aikaa ilmennyt oireilua siitä, että hengitysilma ei ole riittävän hyvä. Toivon, että päättäjät hyväksyisivät hankkeen aikaistuksen, vaikka rahoitus ei olisikaan aivan odotetun suuruinen alkuvaiheessa. Henkilöstön ja oppilaiden terveys on nyt etusijalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti