torstai 14. lokakuuta 2010

Teuvan kunnan työpaikat savuttomia marraskuun alusta lukien

Vuonna 2007 Pauli Nevala teki esityksen kunnan työntekijöiden työajalla tupakoimisesta. Pauli esitti, että työaikana saa tupakoida, mutta se vähennetään työajasta. Yhteistoimintaryhmä päätti joulukuussa 2007, että esitys sellaisenaan ei liene toteuttamiskelpoinen, mutta tupakoinnin vähentämisen tukeminen on merkityksellistä työntekijöiden terveyden kannalta. Henkilöstöjaosto päätti kesäkuussa 2008 tukea työntekijöiden tupakoinnin vähentämistä tarjoamalla muun muassa tupakasta vieroitukseen tarkoitettuja tuotteita ja lääkkeitä.

Johtoryhmän valmistelun pohjalta yhteistoimintaryhmä päätti toukokuussa 2010 suositella savuttomuuden esiin nostamista. Uusi tupakkalaki 1.10. alkaen kieltää tupakoinnin yhä laajemmin sisätilojen lisäksi myös ulkoalueilla. Tupakointi kielletään muiden muassa päivähoidon, perusopetuksen, ammatillisen koulutuksen, lukio-opetuksen, oppilasasuntoloiden, sairaaloiden, terveyskeskusten ja alaikäisten käytössä olevien leirikeskusten ulkoalueilla.

Kunnanhallitus päätti pitkän ja perusteellisen valmisteluprosessin päätteeksi 11.10.2010 yhteistoimintaryhmän suosituksen mukaisesti, että Teuvan kunnan työpaikat muuttuvat savuttomiksi 1.11.2010 lukien. Lisäksi päätettiin laatia yhdessä työterveyshuollon kanssa toimenpideohjelma ja ohjelman toteutukseen liittyvä tukipaketti.

Tukiohjelman tarkoitus tulee olemaan tupakoinnin lopettamiseen kannustava, ei valvova ja kyttäävä. Tupakoinnista irtipääsy on pitkä ja vaikea prosessi etenkin niille, jotka ovat tupakoineet jopa kymmeniä vuosia. Tupakoinnin terveydelliset vaikutukset ovat kiistattomat, ja lopettamisen myötä kunnan terveydenhoitomenot vähenevät tutkimusten mukaan merkittävästi. Päätös ja tukiohjelma ovat johdonmukaista jatkoa myös päihdeohjelmalle, jonka kunta päätti muutama vuosi sitten. Toivon, että mahdollisimman moni kunnan työntekijä tunnistaa ensi kesänä pitkästä aikaa luonnon puhtaan ja raikkaan tuoksun.

2 kommenttia:

  1. Kiitos, mitkä ovat santiot ? jollei asia mene toivottuun suuntaan!!! Hienoa, että yritetään edes.Minäkin pääsin tupakasta,kun vain yrittää, poltin kaksi askia päivässä, kun olin huonekalukauppiaana 60-70 luvun vaihteessa.Poika kun syntyi, niin silloin jäi tupakki. PITÄISIKÖ OLLA JOKIN "TRENDI" JOLLA SAA TULOSTA? kiitos yrityksestä.

    VastaaPoista
  2. Taitaa mennä herkästi niin, että johtotason henkilöt kyllä jatkavat polttelua, mutta työntekijätaso ahdistetaan nurkkaan. Esimiehet kyttäävät ja ottavat silmätikukseen. Olisi tosiaan kiva tietää, mitä seuraamuksia tulee, jos ei noudata ohjeistusta?

    VastaaPoista