perjantai 18. maaliskuuta 2011

YHTEISKOULUN JA LUKION OPETUS- JA MUUT TOIMITILAT

Työterveyslaitos on tutkinut Yhteiskoulun sisäilmaa tammikuussa 2011. Sisäilmastokysely perustuu Ruotsissa kehitettyyn tutkimusmenetelmään, jolla voidaan selvittää sisäilmasto-ongelmien esiintyvyyttä, vakavuutta ja mahdollisia aiheuttajia. Kyselyyn vastanneita oli Teuvan Yhteiskoulussa yhteensä 192, joista opettajia ja muuta henkilökuntaa oli 23 sekä oppilaita 169.

Työterveyslaitoksen lausunnon johtopäätöksissä on todettu, että tulokset viittaavat selvään sisäilmasto-ongelmaan koko rakennuksessa. Opettajien ja henkilökunnan ryhmässä koettiin haittaavia työympäristötekijöitä selvästi vertailuaineistoa enemmän. Erityisen selvästi korostuu riittämättömän ilmanvaihdon kokemus ja homeen sekä maakellarin haju, jota koetaan yli nelinkertaisesti vertailuaineistoon nähden. Yhdistettynä vertailuaineistoa selvästi yleisempään nenä-, kurkku- ja yskäoireiluun tämä viittaa todennäköiseen kosteus- ja homevaurioon ja/tai riittämättömään ilmanvaihtoon. Lausunnon johtopäätöksessä suositellaan ilmanvaihdon ja lämpöolosuhteiden tutkimista, -säätöä sekä rakennusteknisiä tutkimuksia kosteusvaurioiden paikallistamiseksi ja korjaamiseksi, jos niitä ei ole tehty.

Asiasta on pidetty kunnantalolla kokous, jossa olivat paikalla opettajien, koulutoimen hallinnon, teknisen toimen ja luottamusmiesten edustajat sekä asiantuntijoita Suupohjan LLKY:sta. Yhteiskoulun vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja oli myös läsnä. Kokouksen teemana oli yhteinen huoli lasten ja henkilökunnan terveydestä. Kunnaninsinööri piti esityksen koulukeskuksen rakenteista, tehdyistä mittauksista sekä niistä toimenpiteistä, joita viime vuosina on tehty.

Yhteenvetokeskustelussa todettiin, että tällä hetkellä suuri osa Yhteiskoulun opetuksesta on jo lukion tiloissa ja kevään aikana tullaan mahdollisuuksien mukaan sijoittamaan lisää luokkia lukiolle.

Aikataulusta sovittiin, että keväällä siirretään loput mahdolliset luokat lukiolle ja selvitetään väliaikaistilat. Erikoisluokkien kuten teknisen- ja tekstiilityön, kotitalouden ja liikuntatilojen siirtäminen vaatii aikaa ja suunnittelua. Seuraavan lukuvuoden 2011–2012 alusta lukien toimitaan väliaikaisissa tiloissa. Yhteiskoulun remontointi alkanee loppusyksystä 2011.

Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta käsittelee asiaa 23.3.2011. Sivistystoimenjohtajan päätösehdotus on, että lukukauden 2011–2012 alusta lukien Yhteiskoulu, Yhteiskoulun toiminnat ja opetus tapahtuu lukion tiloissa. Kevään aikana selvitetään tilajärjestelyt lukion ja Yhteiskoulun toimintojen osalta siten, että opetusjärjestelyt toimivat mahdollisimman hyvin sisältäen myös huoltotoimenpiteet, ruokailut ym. Myös teknisen- ja tekstiilityön, kotitalouden sekä liikunnan tilat selvitetään välittömästi.

Asia menee sen jälkeen kunnanhallituksen käsittelyyn, koska tilajärjestelyt vaativat muun muassa teknisen toimen toimenpiteitä ja resursseja. Kyse on lasten, nuorten ja henkilökunnan terveydestä. Kunta tekee kaiken voitavansa, että opetusta voidaan jatkaa turvallisesti ja terveissä olosuhteissa.

5 kommenttia:

  1. Jukka Leppäniemi Valtuutettu18. maaliskuuta 2011 klo 20.14

    Nyt kannattaa sitten lukiolla / lukion tiloissa ilmanvaihto asia tutkia ja viritää sellaiseen asentoon, että sisäilma todella tiloissa vaihtuu.
    Vieraillessani lukion tiloissa ilmanvaihto on mielestäni täysin riittämättömällä tasolla, jo aamupöivästä tiloissa todella raskas ilma hengittää.
    Olen asiasta infonnut jo teknisenltk pj:tä ja toivon, että asia etenee koko huolto ja kiinteistön ylläpito henkilöstön koulutukseen ja työtehtäviin.

    VastaaPoista
  2. Hyvä Jukka! Näin pitää tehdä, ettei enää lapset kärsi. Nyt kevään alkaessa tulevat siitepölyt, tiet pölisee ja allergikkojen aina vaan heikompi olla. Toivottavasti ei enää uusia sairastumisia tule, näitä on jo ihan riittävästi. Tunnin oleskelu liikuntasalissa harjoitteluissa aiheuttaa lapselleni koko yön tukkoisuuden. Lasivilla pölisee katoista ja ilmanvaihto surkea.

    VastaaPoista
  3. OK, toimenpiteisiin on jo ryhdytty. Kauhajoen Elintarvikelaboratoriosta tuli 16.3. lukion luokan 222 sisäilman tutkimustulokset sekä Yhteiskoulun entisen terveydenhoitotilan, fysiikan ja kemian luokan tulokset.
    Kaikki olivat täysin puhtaat eli näytteistä ei todettu sädesieniä. Ongelmia silti ilmenee henkilökunnalla ja oppilailla.... en ymmärrä, mistä ne aiheutuvat.

    VastaaPoista
  4. Eikö kunnassa ollut tarpeellisia tilojen mukaisia LVI-laitteiden käyttö- ja huoltosuunnitelmia ja niiden seurantaa? [http://www.finlex.fi/fi/viranomaiset/normi/700001/34164]
    Kun selvitetään ja tutkitaan, niin tarkastettaisiin samalla myös muiden rakennusten kuten palvelukotien ja niiden asuntojen ilmastoinnit ja huolto-ohjeet.
    Ilmanlaadun tutkinta ja siitä mahdollisesti johtuvien ongelmien selvitys on ammattilaisten tehtäviä.
    Tutkimustoteamus, ei ”todettu sädesieniä”, ei ehkä kerro vielä kaikkea ko. tiloista.
    Lasten jatkuva herkistyminen sisäilman allergeeneille nostaa astmariskiä 4-20 kertaiseksi (tutkimuksissa arvioitu, mm. Haahtela, Reijula –97). Suurempi kuin ilmansaasteista ja pass.tupakoinnista saatu riski.
    Jos verestä löytyy (asiayhteydessä) runsaasti vasta-aineita, ei se tee ihmistä välttämättä sairaaksi ja kerro altistumisesta. Mutta jos ei löydy verestä ko. aineita ja ns. allergiatestissä mitään, niin sitten onkin oireiluineen pikkuisen ”hullu”. Eikös se mene suurinpiirtein noin?
    Home- yms. asioiden terveysvaikutuksissa on vielä paljon epätietoisuutta ja selvittämistä.
    Olemme elimistöiltämme myös yksilöitä joilla kaikilla on ”omalaatuinen prosessi” käynnissä.

    VastaaPoista
  5. Kyllä onkin jo aika toimia, ettei nuorille/henk.kunnalle tule lisää astma- ja allergiaoireita. Huono sisäilma yhteiskoululla on ollut jo kauan eikä asialle ole tehty mitään. Vettä on tullut jumppasalin katosta jo vuosia sitten ja katon korjauksesta ei ollut apua. Home ei näy, se tuntuu!! Ja sädesieniä on turha odottaa. nimimerkki astmaatikkojen äiti

    VastaaPoista