torstai 10. huhtikuuta 2014

Horon ja Norin lakkauttamisessa ei puhuta muutaman kymppitonnin säästöistä

Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta päätti esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että Horo lakkautettaisiin 1.8.2014 lukien. Päätös oli yksimielinen. Kahden äänestyksen jälkeen päätettiin, että Norin koulu lakkautettaisiin 1.8.2015 lukien. Tejuka informoi, että muutamat lautakunnan jäsenet saivat lakkautuksen siirtymään vuodella eteenpäin. Asia on kyllä näin, mutta jutussa ei mainittu, että esittelijä teki kyseisen ehdotuksen. Perustelin päätösehdotusta seuraavasti:

”Norin koulun 1-2 luokan yhteydessä olevien esioppilaiden määrä on lukuvuonna 2014–2015 yksi ja lukuvuonna 2015–2016 4, joten yhdysluokka 1-2 tai 1-3 sekä esioppilaat ei ole pedagogisesti järkevä. Kauhajoen Kokon koulun oppilaita ei ole enää Äystön koulussa lukuvuonna 2015–2016 ja yhteinen oppilasmäärä on 54 oppilasta. Norin oppilaiden kannalta Äystö on lähin koulu, koska oppilaiden koulumatka kestää noin 15 minuuttia suuntaansa. Luokkatilat ovat fyysisesti riittävät ja yhdysluokat pedagogisesti hyvin toimivia. Toissijaisen lähikoulun oppilaaksiottamisperusteena käytetään mm. sisarusten koulunkäyntiä yhtenäiskoulussa ja/tai Syreenin eskariryhmässä”

Kun on kyse koulun lakkauttamisesta, viranomaisen eli tässä tapauksessa lautakunnan on päätettävä peruskoululain 6 § 1 ja 2 momentin mukainen ensisijainen lähikoulu.

Koulujen lakkautuksesta tulee kunnalle yhteensä vajaan 200000 euron säästö vuodessa siinä tapauksessa, että Horon oppilaat menevät yhtenäiskouluun ja Norin oppilaat lähikouluunsa eli Äystölle.

- virkoja poistuu 4 kpl säästö: 160 000 euroa (sis.sos.menot)
- kaksi kiinteistöä poistuu: Horo/43 000 euroa ja Nori 51 000 euroa (laskelma saatu teknisestä toimistosta 26.3.2014) eli yht. 94 000 euroa
- kuljetuskustannukset kasvavat (Horo=18000 euroa ja Nori=40 000 euroa) olemassa olevat yhteydet huomioon ottamalla

Teuvan kunta tarvitsee säästöjä nyt kipeästi. Uusi YT-menettely käynnistyy piakkoin. Sivistystoimelle tulee vielä merkittävät lisäsäästövaateet, vaikka kyseiset koulut lakkautettaisiin em. päätöksen mukaisesti.
Ymmärrän toki Norin vanhempia. Ei ole mukavaa, kun koulu lakkaa. Toisaalta Äystö on todella hyvä ja toimelias kylä, siellä asuu yrittäviä ja ahkeria ihmisiä kuten Norissakin. Opinahjona Äystö on hyvä, siellä ei ole sisäilmaongelmia, pätevät ja toimeliaat opettajat, ryhmät sopivat, tilat tarkoituksenmukaiset, välineet hyvässä kunnossa, tuttu opettaja siirtyy oppilaiden mukana Äystölle jne.

Nyt ei saa muistella vanhoja, eletään 2010-lukua ja mobiilimedian ja -tekniikan aikaa.

2 kommenttia:

  1. Nyt en ymmärtänyt; opettajien virkoja poistuu 4kpl; kuitenkin "tuttu opettaja Norista siirtyy oppilaiden mukana Äystölle"???? Ja mihin ne kiinteistöt kylistä poistuvat???

    VastaaPoista
  2. Jos Norin koulu jatkaa 1.8. jälkeen, Äystölle pitää ottaa uusi ulkopuolinen opettaja eläkkeelle siirtyvän opettajan tilalle. Jos Nori lakkaa, vähenee yksi opettaja, koska vapautuvaan virkaan siirtyy vakinainen opettaja Norista. Toinen opettajan virka poistuu, koska ei tarvitse ottaa Noriin Reijo Sjöblomin virkaan ketään väliaikaisesti. Reijo Sjöblomilla eli Norin entisellä rehtorilla on Norin virka vielä hallussaan, vaikka on Yhtenäiskoulussa väliaikaisesti apulaisrehtorina. Reijolla on Norista palkatonta virkavapaata. Kunnanhallitus ei antanut täyttää apulaisrehtorin virkaa vakinaisesti säästö- ja irtisanomissyistä ym.
    Voit soittaa minulle asiasta, jos on epäselvää, myös Maija-Liisa Saksa ja Reijo Sjöblom osaavat selvittää asian. Horon koulun virkasäästö tulee vastaavan kaavan mukaan eli vakinainen opettaja on jo siirretty Perälän kouluun, johon olisi muuten otettu ulkopuolelta opettaja (jos Horo olisi jatkanut). Toinen Horon opettajista otetiin uuteen perustettuun erityisopettajan virkaan, johon olisi myös tullut opettaja ulkopuolelta.

    Mikäli Horon kiinteistö saadaan heti syksyllä myydyksi, poistuu kunnalta n. 40000 euron kiinteistön huoltokusnnukset. Jos kiinteistöstä saadaan vielä esim. 20-30 tuhatta euroa, on säästö 60-70 tuhatta euroa vuodessa. Säästö jatkuu tulevat vuodet eli se ei ole yhden vuoden säästö ainoastaan. Kauppilan koulu on jo myyty, Riipin ja Komsin koulut myydään lähiaikoina. Tarjoukset on saatu molemmista. Kunnan talonrakennusmestari Jukka Arolta saat tarkemmat tiedot kiinteistöistä, jos nämä tiedot ovat mielestäsi vajavaisia.
    Erkki N.

    VastaaPoista