Teuvan varhais- ja koulutuslautakunta päätti viime kokouksessaan asettaa yhteiskoulun rehtorin viran hakuun vakinaista täyttämistä varten 1.8.2010 lukien. Tällä hetkellä virka on määräaikaisesti täytettynä. Samalla lautakunta päätti, että virkaan sisällytetään lukion rehtorin tehtävät vuoden 2011 alusta lukien. Viran hakuilmoitus julkaistaan lähiaikoina.
Teuva on n. 6000 asukkaan koulumyönteinen ja yrittäjyyttä arvostava kehittyvä kunta. Teuvalla on mm. Euroopan suurin ja monipuolisin puu- ja huonekalualan koulutus- ja teknologiakeskus (TEAK), hyvin toimivat kirjastopalvelut ja monipuoliset harrastus- ja liikuntamahdollisuudet sekä kesällä että talvella.
Kunnassa on suunnitteilla laaja koulukeskuksen peruskorjaus, jonka eteenpäin viemiseen rehtori osallistuu aktiivisesti. Yhteiskoulu ja lukio ovat vireitä, kansainvälisyyttä sekä ilmaisutaitoa painottavia oppilaitoksia. Virtuaali- ja verkko-opetuksessa Teuvan lukio on ollut maakunnallisesti ja valtakunnallisesti edelläkävijä ja suunnannäyttäjä.
Koulu käsittää tällä hetkellä perusopetuksen 7. – 9. luokat. Tulevaan uudistettuun koulukeskukseen keskitetään lukion lisäksi lähialueen koko perusopetus ja erityisopetus yhtenäiskouluperiaatteella (1. – 9. luokat). Koulukeskukseen suunnitellaan myös esiopetusvalmius.
Rehtorilta odotetaan aloitteellisuutta, joustavuutta ja yhteistyökykyisyyttä, perehtyneisyyttä opetusalan hallintoon sekä sujuvaa tietotekniikan käyttötaitoa. Teuvalla, Lauri Tähkän kotipitäjällä on nyt tarjota koko yleissivistävän opetuksen kehittäjälle unelmapaikka.
lauantai 27. helmikuuta 2010
tiistai 2. helmikuuta 2010
Teuva sai valtion rahaa ryhmäkokojen pienentämiseen
Opetusministeri Henna Virkkunen jakoi korvamerkittyä rahaa 30 milj. euroa kunnille perusopetuksen ryhmäkokojen pienentämiseen. Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla yli 20 kuntaa sai rahaa. Teuvalle tuli jaossa n. 26 000 euroa. Raha pitää käyttää tänä vuonna. Opetuksen järjestäjä eli kunta voi käyttää rahaa henkilöstön palkkauskustannuksiin, jakotuntien lisäämiseen sekä opettajien samanaikaisopetuksen järjestämiseen luokassa. Jakotunneissa luokka jaetaan kahteen osaan, ja opettaja opettaa ryhmiä eri aikoina. Samanaikaisopetuksessa kaksi opettajaa opettaa samaan aikaan luokkaa tai jakaa sen ryhmiin.
Teuvalla ryhmät ovat perusopetuksessa keskimäärin pienehköjä, mutta joitakin suuria ryhmiä on ollut pakko muodostaa. Näille suurille ryhmille varmaan tehdään nyt jakoja, ehkä samanaikaisopetukseenkin on tarvetta. Raha tulee todella tarpeeseen, ja varmasti parantaa opetusmahdollisuuksia. Näin opetussuunnitelman tavoitteisiin päästään entistä paremmin. Anomus piti tehdä nopeasti ja lyhyellä varoitusajalla. Onneksi saimme anomuksen hyvissä ajoin liikkeelle ja lopputulos oli Teuvan kannalta hyvä. Kiitos kaikille, jotka olivat aktiivisia asiassa.

keskiviikko 27. tammikuuta 2010
Perusopetukseen laatukriteerit
Lehdistössä on ollut viime aikoina useita kirjoituksia perusopetuksen laatukriteereistä. Varmaan moni on ihmetellyt, mistä on kyse. Perusopetuksen laatukriteerit ovat valmistuneet opetusministeriön toimesta vuoden 2009 lopulla (julkaisu 2009:19).
Perusopetuksen kansallisten laatukriteereiden tavoitteena on turvata opetustoimen korkea latu ja monipuolinen tarjonta, sekä taata opetukselliset ja sivistykselliset perusoikeudet lapsille ja nuorille asuinpaikasta, kielestä tai taloudesta riippumatta.
Lähtökohtina perusopetuksen laadun kehittämiseen ovat kunnan toiminnan kehittäminen, joka perustuu laadittuun strategiaan sekä yhteisiin arvoihin, visioon ja toiminta-ajatukseen. Näihin perustuen kehitetään myös opetuksen järjestäjän ja koulun laatua. Niiden toimivuutta arvioidaan systemaattisesti laaditun suunnitelman mukaan. Kehittämistyötä voidaan tehdä myös seutukunnallisesti.
Kunnan ja koulujen laatutyöskentelyn yhteydessä ja tuloksena muodostetaan laatukortit rakenteiden laadusta neljän laatukortin osalta: johtaminen, henkilöstö, taloudelliset resurssit ja arviointi.
Lisäksi laaditaan kuusi laatukorttia oppilaan kohtaaman toiminnan laadusta seuraavasti:
– opetussuunnitelman toteuttaminen;
– opetus ja opetusjärjestelyt;
– oppimisen, kasvun ja hyvinvoinnin tuki;
– osallisuus ja vaikuttaminen;
– kodin ja koulun yhteistyö;
– oppimisympäristön turvallisuus.
Perusopetuksen laatukortit sisältävät kuvausosan, laadun kriteerit ja toimintaa tukevat
kysymykset. Jokainen laatukortti sisältää kriteereitä sekä opetuksen järjestäjälle että kouluille. Perusopetuksen laatukriteerit palvelevat niin alueellista, ylläpitäjän että koulunkin toimintaa.
Mikäli laatutyöskentelyyn lähdetään, vaatii se paljon työtä kaikilta perusopetuksen parissa työskenteleviltä sekä hallinnolta. Toisaalta monissa organisaatioissa laatutyöskentely on arkipäivää, joten asiassa ei olla koulupuolella mitenkään etuajassa. Selvitän asiaa tänään varhais- ja koulutuslautakunnan kokouksessa. Kunnan strategiatyöskentely on myös käynnissä, joten koulutuksen laatuasia on ajankohtainen myös siltä osin.

keskiviikko 30. joulukuuta 2009
Koulukuraattoripalveluilla lisätarvetta Teuvalla ja lähialueella
Uusi lastensuojelulaki on tullut voimaan 1.1.2008. Kyseisen lain 9 § :n mukaan kunnan tulee järjestää koulupsykologi- ja koulukuraattoripalveluita, jotka antavat oppilaille riittävän tuen ja ohjauksen koulunkäyntiin. Palveluilla tulee myös edistää kodin ja koulun välisen yhteistyön kehittämistä. Koulukuraattorin työ on keskeisesti asiakastyötä, ja tehtäviin kuuluu oppilaiden psykososiaalinen tukeminen koostuen keskusteluista, ohjannasta, sosiaalisesta selvityksenteosta ja arvioinnista. Jatkotutkimuksiin ohjaaminen ja moniammatillinen yhteistyö koulun ja eri sidosryhmien kanssa kuuluvat keskeisesti myös kuraattorin toimenkuvaan.
Kristiinankaupungin sivistystoimenjohtaja oli koulukuraattoriasiassa yhteydessä minuun muistaakseni viime vuoden syksyllä kysyen mahdollisuudesta saada kuraattoripalveluja osa-aikaisesti Teuvalta. Sanoin hänelle, että Teuvalla ei ole kyseistä palvelua edes omiksi tarpeiksi saati sitten myytäväksi. Totesin myös, että koulukuraattoripalveluiden tarpeesta on toki keskusteltu sivistystoimen toimistopalavereissa ja rehtoreiden kokouksissa. Suupohjan LLKY:n sosiaalipalvelujen toimialajohtaja on ollut myös yhteydessä minuun asiassa.
Vuoden 2010 budjetin valmistelussa keväällä ja syksyllä 2009 oli vs. sivistystoimenjohtajalla yhtenä keskeisenä tavoitteena saada Teuvan koulutoimeen koulukuraattorin virka. Asian tärkeydestä keskusteltiin myös johtoryhmän kokouksessa. Yhteisesti todettiin, että viran palkkauskustannukset pitää saada budjettiin, vaikka karsintatarvetta oli edelleen sivistystoimen budjettiluonnoksessa.
Teuvan Kelpo-kehittämistiimi on kiinnittänyt asiaan myös huomiota ja lähettänyt sivistystoimenjohtajalle sekä varhais- ja koulutuslautakunnalle esityksen kuraattorin viran perustamiseksi. Kelpo-hake on valtakunnallinen Erityisen ja tehostetun tuen -hanke. Se on saanut merkittävää rahallista tukea opetusministeriöltä, ja hanketta vie Teuvalla eteenpäin kaksi kehittämiskoordinaattoria apunaan laaja ryhmä koostuen alkuopettajista, luokanopettajista ja rehtoreista. Hankkeen tarkoituksena on jalkauttaa uuden erityisopetuksen strategian 2007 linjaukset. Tiimin mukaan Teuvalla annetaan kuraattoripalveluja neljä tuntia viikossa, kun opetushallituksen suositus Teuvan perusopetusta ja lukiota varten on yli 30 tuntia viikossa.
Koulukuraattorin lisätarve on ilmeinen sekä Teuvalla että lähialueella. Viran palkkauskustannukset on vuoden 2010 budjetissa, hallintosäännön mukaan viran perustamisesta päättää kunnanhallitus. Varhais- ja koulutuslautakunta käsittelee asian alkuvuodesta. Tiedustelen vielä alkuvuodesta Kristiinankaupungin sivistystoimenjohtajalta ovatko he vielä kiinnostuneista ostamaan esim. 30 % kuraattoripalveluista omaan tai Karijoen koulutoimen käyttöön. Tässä olisi jälleen hyvä yhteistyön paikka.

perjantai 27. marraskuuta 2009
Sosiaalinen media – mahdollisuus opetuksessa
Opetushallituksen järjestämät valtakunnalliset virtuaalipäivät pidettiin Helsingissä tämän viikon alussa. Vuosittain järjestettävä koulutustapahtuma on hyvin mielenkiiltoinen, koska yleensä sinne on hankittu merkittäviä asiantuntijoita kertomaan viimeisimmistä saavutuksista verkko-opetuksen ja virtuaaliopetuksen kehittämisessä. Osallistuin päiville muutaman lähilukion rehtorin kanssa. Päiviä on pidetty useita vuosia, ja paikalla on yleensä opetuksen ja hallinnon edustajia satamäärin Suomesta. Käynnistimme oman EU:n ja Oph:n tukeman Etelä-Pohjanmaan virtuaalilukiohankkeen 2000-luvun alkupuolella, jolloin sain myös esitellä päivillä hankkeen kurssitarjontaa, teknistä toteutusta, opetuskäytänteitä ym. Mielenkiintoista oli nyt huomata, että paikalla olleista n. 400 osallistujasta puolet oli ensimmäistä kertaa paikalla eli voidaan sanoa, että olemme olleet täällä Etelä-Pohjanmaalla ja Suupohjassa todella pioneereja virtuaali- ja verkko-opetuksen kehittämisessä - opetus on ollut meillä arkipäivää jo vuosia.
Yksi mielenkiintoisimmista esityksistä oli tällä kertaa Jari Multisillan esitys ”sosiaalinen media opetuksessa”. Jari Multisilta on Tampereen teknillisen yliopiston professori ja Visiting Fellow Nokia Research Centerissä. Hän kuvasi oppimisen ja koulutuksen keskiöön, johon liittyvät tiiviisti verkostoituen yhteiskunnan muutos, innovaatiot, tiedon tuottamisen muutos, kehittyvä teknologia, muutos työelämässä ja globalisaatio. Multisillan mukaan sosiaaliseen media on yhteisöllistä, siihen liittyvät laajat käyttäjämäärät, ja käyttäjät ovat siellä myös sisällön tuottajia. Vuorovaikutteisuus, mainejärjestelmät ja paikkatieto ovat myös keskeisiä elementtejä sosiaalisessa mediassa.
Multisilta viittasi luennossaan mm. Sarah Robbinsiin, joka mukaan ”monet koulumaailmassa opiskeltavat asiat voidaan tehdä sosiaalisen median keinoin”. Hänen mukaansa sosiaaliseen mediaan liittyy myös vaaroja. Vanhan Amerikan intiaanien sananlaskun mukaan, meidät ja maineemme tunnetaan ikuisesti jäljistä, jotka jätämme. Multisilta viittasi koululaisten You Tubessa ja "irkkailu"-palstoilla käymiin keskusteluihin, joissa saattaa tulla esiin todella intiimejä asioita. Rehtorien ja opettajien on syytä käydä silloin tällöin katselemassa palstoilla käytyjä keskusteluja. Nuoret eivät ymmärrä, että esim. vuosien päästä olevassa työhaastattelussa saattaa tulla esiin todella hankalia asioita itsestä.
Loppupäätelmänä voin todeta, että kannattaa mennä www.Oph.fi -sivustolle ja siellä olevaan virtuaalipäivien konferenssiaineistoon, jossa on Jari Multisillan kalvot ja monia muita hyviä esityksiä. Sosiaalinen media tulee mullistamaan opetuskäytänteet, ja sen käyttö on suuri mahdollisuus nimenomaan Teuvan kaltaisille maaseutukunnille, jossa oppilasmäärät ja sitä kautta resurssit pienenevät. Sosiaalinen media on Teuvalla muutenkin tällä hetkellä ajankohtainen, sen käyttöä pohditaan mm. Teuvan kuntamarkkinoinnissa ym. eli olemme Teuvalla ajan hermolla.

torstai 12. marraskuuta 2009
TEUVAN LUKIO LIITTYY VALTAKUNNALLISEEN YRITTÄJYYSLUKIOVERKOSTOON
Teuvan lukio on valittu valtakunnalliseen yrittäjyyslukioverkostoon. Opetushallituksen tukemaan kaksivuotiseen kehittämishankkeeseen kuuluu 20 muuta yrittäjyyskasvatuksesta kiinnostunutta lukiota. Teuvan lukio on ainut hankkeessa oleva lukio eteläiseltä Etelä-Pohjanmaalta. Hankkeeseen valitut lukiot pyrkivät kehittämään verkostollista yhteistyötä ja jakamaan yrittäjyyskasvatukseen liittyvää osaamistaan. Yrittäjyyslukioverkostoon valitut lukiot ovat sitoutuneet järjestämään vuosittain vähintään yhden kurssin laajuisen yrittäjyysopintojen kokonaisuuden sekä viemään yrittäjyyskasvatusta eteenpäin osana oppilaitoksen strategista kehittämistä.
Yrittäjyyteen liittyvät asiat on Teuvan lukion opetussuunnitelmassa sisällytetty oppiaineittain eri kurssien kokonaisuuksiin niin, että ne täydentävät opiskelijan saamaa maailmankuvaa kyseisestä kurssiaiheesta yrittäjyyden näkökulmasta katsoen.
Teuvan lukio on järjestänyt useana vuonna Teakin kanssa yhteistyössä yrittäjyyskurssin lukiolaisille. Teuvan Yrittäjät ry sekä monet Teuvan keskeiset yritykset ovat olleet myös mukana opetusjärjestelyissä. Vaihtoviikon aikana keväisin n. 15 lukio-opiskelijaa on viime vuosina tutustunut eri yrityksiin, ja osa lukion opettajista on myös työskennellyt yrityksissä vaihtoviikon aikana. Rehtori on useita kertoja esitellyt opetushallituksen ja eri yliopistojen järjestämissä yrittäjyyskasvatusseminaareissa teuvalaista yrittäjyyskasvatuksen mallia.
Teuvan lukion opiskelijoiden järjestämä kioskitoiminta toimii tällä hetkellä yrittäjämäisesti. Lukion oppilaskunnan ohjaava opettaja ja Teakin yrittäjyyskouluttaja ovat ohjanneet opiskelijoita toiminnan järjestelyissä. Tarkoituksena on jatkossa tehdä yrittäjyyslukiohankkeessa mukana olevien asiantuntijatahojen kanssa kioskitoiminnasta aito yritys, joka toimii noin vuoden – puolentoista vuoden ajan, jonka jälkeen seuraava opiskelijaryhmä käynnistää yritystoiminnan.
Teuvan lukion opiskelijat ovat myös kansainvälisyyskasvatukseen liittyen keränneet rahaa yrittäjämäisillä toiminnoilla mm. suunnittelemalla, tekemällä ja markkinoimalla joulukortteja ulkomaan matkojen omarahoituksen järjestämiseksi. Tästä toiminnasta on myös tarkoitus tehdä tulevaisuudessa entistä yrittäjämäisempää. Teakin ammattimaista yrittäjäosaamista tullaan entistä enemmän hyödyntämään yrittäjyyslukiohankkeessa.
Opettajakunta on yksimielisesti hyväksynyt hankkeeseen liittymisen ja alustavasti on keskusteltu, ketkä opettajista ovat hankkeessa mukana. Asia on informoitu myös varhais- ja koulutuslautakunnassa. Verkostoon liittyminen nostaa ilman muuta Teuvan lukion profiilia ja imagoa sekä antaa myös viestin eteläisen Etelä-Pohjanmaan elinkeinoelämälle ja yrittäjille, että yrittäjyys on yksi keskeisistä yhteisistä tavoitteistamme pitäessämme kuntamme ja alueemme elinvoimaisena sekä kehityskykyisenä. Myös yliopistoon ja ammattikorkeakouluun lähteville ovat yrittäjyysopinnot tuki tarpeelliset. Valtakunnassa on tällä hetkellä tuhansia maistereita ja insinöörejä työttömänä, ja yrittäjyys on yksi tulevaisuuden vaihtoehto ja elämäntapa myös korkeasti koulutetuille.

keskiviikko 21. lokakuuta 2009
Teuvalla tapahtuu jälleen viikonloppuna
Teuvan Aikuiskoulutuskeskuksessa (TEAK) pidetään lauantaina 24.10. klo 12-16 merkittävä teesi- ja keskustelutilaisuus. Järjestäjinä toimivat Teuvan kunta, Teuvan Sparraajien johtoryhmä ja Parra-Akatemia. Kari Paakkunainen Helsingin yliopistosta on koonnut merkittävän seminaarikokonaisuuden ja alustajat Teuvalle. Alustajat ovat kansallisesti ja kansainvälisesti laadukkaita ja asiansa tuntevia ammattilaisia. Paikallisia ja alueellisia vaikuttajia sekä asiantuntijoita ei ole toki unohdettu. Sparraajien johtoryhmä ja Parra-Akatemia ovat tehneet yhdessä teuvalaisten kanssa todella hyvää ja pyyteetöntä työtä Teuvan ja lähialueen kehittämiseksi, tämä tilaisuus on jälleen siitä oiva esimerkki. Teuvalaiset saavat olla todella tyytyväisiä, että tällaista ”talkoohenkeä” vielä löytyy entisistä ja nykyisistä teuvalaisista . Parra-Akatemian rehtori Jorma Mattinen ei ikävä kyllä pääse tilaisuuteen, koska hän on samaan aikaan pääministeri Vladimir Putinin isännöimässä tilaisuudessa Pietarissa.
Tilaisuus on kaikille avoin. Toivon, että alueen viranhaltijat, päättäjät sekä yritys- ja talouselämän edustajat tulevat runsaslukuisasti paikalle ideoimaan ja keskustelemaan Teuvaa ja koko Suupohjaa koskevista kehittämisasioista. Lisätietoa www.teuva.fi/ajankohtaista.
Tervetuloa TEAK:iin lauantaina.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)