torstai 15. heinäkuuta 2010

Parra-Akatemia toimii, ministeritason alustaja Teuvalla elokuussa

EU-tuomioistuimen suomalaisjäsen Allan Rosas pitää Teuvan Kulttuuritalo Orrelan Ingman-salissa alustuksen aiheesta Euroopan unionin tuomioistuin – isäntä vai renki. Tilaisuus alkaa klo 14.00. Alustuksen jälkeen Vaasan hallinto-oikeuden edustaja pitää lyhyen kommenttipuheenvuoron. Puheenvuorojen jälkeen on mahdollisuus myös yleisökeskusteluun.

Allan Rosas on koulutukseltaan oikeustieteen tohtori. Hän on toiminut Turun yliopiston julkisoikeuden apulaisprofessorina ja Åbo Akademin valtio-oikeuden ja kansainvälisen oikeuden professorina sekä Euroopan komission osastopäällikkönä ja varapääjohtajana, kunnes hänet nimitettiin nykyiseen virkaansa.

Allan Rosas on ministeritasoa vastaava puhuja, joten ehdottomasti kannattaa tulla edempääkin kuuntelemaan, mitä EU-tuomioistuimeen kuuluu tänään. Kiperiä kommentteja ja kysymyksiä saa varmaan myös tehdä Allanille. Puhuja saadaan Teuvalle Markku Suksen kontaktien kautta.

Toivon, että kerrot tilaisuudesta mahdollisimman monelle ystävällesi. Luento on myös ajankohtainen niille lukion opiskelijoille, jotka aikovat ottaa lakitiedon kursseja. Erityisesti abeille on luento hyvinkin ajankohtainen.

Parra-Akatemia ja Teuvan kunta järjestävät yhdessä puhetilaisuuden, tarkempia tietoja saat Teuvan kunnan infosivulta. Tule mukaan ja tuo ystäväsikin.

perjantai 11. kesäkuuta 2010

Teuvan kunnan tulos heikkeni, edessä haasteelliset vuodet

Vuoden 2009 tilinpäätös osoittaa noin 54 t€ ylijäämää. Se on 173 t€ budjetoitua enemmän (arvioitu budjettialijäämä -119 t€). Viime vuonna ylijäämää oli vajaa miljoona euroa eli kunnan tulos on sekä toiminta- että vuosikatteella mitattuna heikentynyt. Toimintatuotot vähenivät edellisestä vuodesta n.35 %. Muutokseen on vaikuttanut sosiaalitoimen ja terveydenhuollon järjestäminen kuntayhtymän (LLKY) kautta. Toimintamenot vähenivät 1,3 %. Toimintamenojen sisäistä rakennetta tarkasteltaessa voidaan todeta, että henkilöstökulut vähenivät sosiaalitoimen ja terveydenhuollon uudelleen järjestelyn kautta noin 44 %, mutta siirtyivät vastaavasti palveluiden ostoihin (n. 20 milj. euroa).

Kunnan tulovero väheni 1,6 %, yhteisöverot vähenivät n.22 % ja kiinteistövero lisääntyi n.5 %. Väheneminen johtui yleisestä taloudellisesta suhdannetilanteesta, mikä on vaikuttanut myös teuvalaisten yritysten tuloksentekoon ja sitä kautta myös työntekijöiden verotuloja heikentävästi. Valtionosuudet kasvoivat 7,2 %, ja toteutuma ylitti vajaalla prosentilla budjettiarvion. Sosiaali- ja terveystoimen valtionosuudet kasvoivat 8,7 %. Sivistystoimen valtionosuus väheni viimevuotiseen tapaan vajaalla 6 %:lla muiden muassa asukasluvun ja oppilaiden vähenemisestä johtuen.

Toimintakate (toimintatulojen ja kulujen erotus) väheni yli 2 milj. euroa, mikä johtui maksutuottojen supistumisesta terveydenhuollon ja sosiaalitoimen siirryttyä kuntayhtymän hoidettavaksi. Vuosikate oli n. 1 milj. euroa ollen n. 119 t€ pienempi kuin poistot eli kunnan talous ei ole tältä osin tasapainossa. Kyseiseen asiaan onkin vuonna 2010 ja tulevina vuosina kiinnitettävä erityistä huomiota.
Kassavarat olivat vuoden lopulla 3,8 milj. euroa (vuosi 2008 4,6 milj. euroa) eli vä-hennystä on tullut n. 800 t€. Lainaa kunnalla oli vain 81 euroa/asukas (vuosi 2008 127 euroa/asukas). Lainakanta on vähentynyt vuoteen 2008 verrattuna vajaa 300 t€. Konsernivelkaa kunnalla on 1020 euroa/asukas (vuosi 2008 969 euroa/asukas).Omavaraisuusaste on noussut 84,3 %:iin (vuosi 2008 83 %). Omavaraisuuden hyvä taso edellyttää 70 %:n tasoa, jonka ylitämme reilusti. Nettoinvestoinnit olivat 767 t€ eli 23,3% budjetoidusta (budjetti 3,3 milj. €), minkä lisäksi on TEAK OY:n teknologiakeskuksen rakentamiseen liittyvä osakehankinta 725 t€ ja LLKY:n kuntayhtymäosuus 308 t€.

Valtuusto käsittelee tulevana maanantaina vuoden 2009 tilinpäätöksen sekä kuluvan vuoden osavuosikatsauksen (4 kuukautta). Kuntien tulokset näyttävät heikentyvän kauttaaltaan sekä alueellisesti että valtakunnallisesti. Yleismaailmallinen taantuma näkyy selkeästi tuloksissa. Työttömyysaste on hitaasti laskenut Teuvalla ollen vielä kuitenkin suhteellisen korkea n.9,7%. Toimeentulomenot ovat kasvaneet seudullamme kauttaaltaan, mutta erityisesti Teuvalla 21% vuoteen 2008 verrattuna. Tämä näkyy jo mm. LLKY:n sosiaalipalvelualueen kuluvan vuoden menojen ylitysennusteena. Kun ottaa lisäksi huomioon, että LLKY:n Teuvan kuntaa koskevat kustannukset kasvoivat lähes 13% vuoteen 2008 verrattuna, olemme todella haasteiden edessä tulevina vuosina.

keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Teuvan lukio menestyi todella hyvin 2010 ylioppilaskirjoituksissa

Teuva menestyi erinomaisesti tämän vuoden ylioppilaskirjoituksissa. Sijoitus oli 46. pakollisissa kokeissa ja 26. sija kaikkien puoltoäänien keskiarvon perusteella. Haluan esittää kaikille opettajille ja koko henkilökunnalle lämpimät kiitokset hyvin tehdystä työstä. On toki myös muistettava, että hyvä tulos on aina seurausta koko opiskeluajasta eli hyvän ja tasokkaan perusopetuksen merkitys on todella tärkeä asia. Oppilashuollon, erityisopetuksen ja muiden tukitoimijoiden merkitystä on myös syytä korostaa. Opetus on maratontyöskentelyä ja perustuu aina aikaisemmin opitun hyvään omaksumiseen ja hyödyntämiseen.

Miksi tulos oli hyvä? Teuvan lukio on hyvä peruslukio. Meillä on ajanmukainen oppimisympäristö, nykyaikainen oppimispesä virtuaalilaitteineen, pätevät ja pysyvät opettajat. Teuvan lukio on panostanut hyvän perusopetuksen lisäksi kansainväliseen opiskelijavaihtoon, teknologiaopintoihin ja yrittäjyyteen. Ilmaisutaito ja siihen sisältyvät näytelmäprojektit ovat vahvasti mukana lukion tarjonnassa. Lukiodiplomeja voi Teuvalla suorittaa kuvataiteessa, ilmaisutaidossa ja liikunnassa. Teuvan lukio on keskeisesti mukana virtuaali- ja verkko-opetuksen valtakunnallisessa kehittämisessä yhdessä Etelä-Pohjanmaan ja Suupohjan lukioiden kanssa. Opinto-ohjaus on Teuvalla yksilöllistä, ilmapiiri rento ja kodikas, jokaisesta huolehditaan.

Teuvalle lukio on tärkeä IDENTITEETTITEKIJÄ. Kunnallisille päättäjille lukion on syytä olla paikkakunnan lippulaiva, jonka sekä kiinteistöstä, opetusvälineistöstä ja henkilökinnasta pidetään hyvää huolta. Tulevaisuudessa opiskelijamäärät tulevat entisestään vähenemään ja kilpailu opiskelijoista kiristyy. Siksi Teuvalla ja Suupohjassa on jatkossa turvauduttava tiiviiseen yhteistyöhön. Yhteistyöhön ei tarvita hallintorakenteiden muutosta vaan toimijoiden yhteistyötä kaikilla tasoilla. Lukio- ja ammatillisen koulutuksen säilyminen ja kehittäminen on alueemme kehityksen avainasia.

tiistai 25. toukokuuta 2010

Työllisyys paranee Teuvalla

ELY-keskuksesta tuli tänään tietoa huhtikuun työttömyystilanteesta. Työttömiä työnhakijoita oli Etelä-Pohjanmaalla kaikkiaan 8 042 (vuodenvaihteessa 2009/2010 määrä oli 10 322). Vuoden takaisesta tilanteesta työttömien työnhakijoiden määrä on laskenut 274 hengellä ja vuodenvaihteen tilanteesta 2280 hengellä.

Teuvalla oli työttömiä huhtikuun lopussa lomautetut mukaan lukien 257 ja ilman lomautettuja 194. Työttömyysprosentti oli 9,7. Yli vuoden työttömänä on ollut 22 henkilöä. Nuorien (alle 25-vuotiaiden) osuus työttömistä oli 33 henkilöä. Avoimia työpaikkoja Teuvalla oli 39.

Työllisyyskatsaus kuukausittain 2010
Kuukausi Työttömät työnhakijat (sis. lomautetut)
Tammikuu 316 11.9 %
Helmikuu 303 11,4 %
Maaliskuu 283 10,7 %
Huhtikuu 257 9,7 %

Oheisen yhteenvetoraportin mukaan työttömyysprosentti on edelleen laskusuunnassa Teuvalla. Tosin ollaan vielä kaukana vuoden 2008 tilanteesta (5,7 %). Viittaan edelliseen blogiini toimeentulomenojen lisääntymisestä. Korkea työttömyysprosentti osoittaa selkeästi sen, että verotulokehitys ei aivan nopeasti kohene.

Tulevaa budjettia ajatellen on mietittävä hyvissä ajoin keinoja menojen kasvun hillitsemiseksi sekä LLKY:ssä että kunnan perustoiminnoissa. Tulopuoli on tietenkin myös turvattava. Taloutemme on toki tällä hetkellä vielä hyvässä kunnossa niin, että voimme käynnistää suuriakin investointeja. Niiden hyvällä aikataulutoteutuksella ja teuvalaisittain suurella työllistymisellä meillä on mahdollisuus saada aikaan kaivattua elvytystä.

Toimeentulotuen menot kasvussa Teuvalla ja Suupohjassa

Sain juuri käsiini tuoreen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tilastoraportin vuodelta 2009. Raportin mukaan toimeentulotuen bruttomenot kasvoivat koko maassa edelliseen vuoteen verrattuna 17 prosenttia. Vuonna 2009 yli kymmenen vuotta jatkunut toimeentulotukea saaneiden kotitalouksien määrän väheneminen kääntyi kasvuun. Vuoteen 2008 verrattuna toimeentulotukea saavien kotitalouksien määrä lisääntyi koko maassa arviolta 10 prosenttia.
Teuvalla toimeentulotukea saaneiden kotitalouksien määrä oli 187, kun se edellisenä vuonna oli 173 eli kasvua oli noin 8 %. Toimeentulotuen bruttomenot kasvoivat Teuvalla noin 21 % vuoteen 2008 verrattuna. Suuntaus oli sama kaikissa LLKY:n kunnissa. Kasvuprosentti oli suurin Teuvalla (Kauhajoki 20 %) ja pienin Isojoella 1 %. Muutos osoittaa, että useat perheet ovat ahtaalla taloutensa kanssa, työttömyysprosentin korkea luku näkyy selvästi Teuvalla ja seutukunnassa.
Tulevan vuoden 2011 budjettia ollaan pian taas rakentamassa. Kunnallisveron ja muiden maksujen korotukset ovat ehkä jälleen mietinnässä. On syytä kuitenkin huomata, että pienituloisimmille ja mm. toimeentulotukea saaville pienetkin veronkorotukset maksujen korotuksista puhumattakaan voivat olla todella ahdistavia.
Vuonna 2005 tehtiin eräässä keskikokoisessa kaupungissa vertailu paljonko 18 prosentin kunnallisvero on todellisuudessa vähennykset huomioon ottaen. Vähennysten takia pienituloisimmat maksoivat kunnallisveroa selvästi vähemmän kuin muut niin kuin oikein onkin. Toisaalta jo 10 000 – 14 999 euroa vuodessa ansainneiden kunnallisveroprosentti oli 13,4 prosenttia, vain prosenttiyksikön verran vähemmän kuin keskimääräinen veroprosentti (14,5 prosenttia). Laskelman mukaan 20000-35000 euroa vuodessa ansaitsevien todellinen veroprosentti oli noin 14,7.

Johtopäätöksenä toteaisin, että menotaloudessa pitää laittaa ”suu säkkiä myöten”, eikä olla heti korotuslinjalla.

maanantai 17. toukokuuta 2010

Suupohjan turvallisuussuunnitelma kyselyvaiheessa

Suupohjan kuntien turvallisuussuunnitelmatyö on käynnistynyt syksyllä 2009. Sisäasiainministeriön päätöksen mukaan uudet turvallisuussuunnitelmat tulee esitellä kuntien ja kaupunkien valtuustoille viimeistään vuoden 2010 aikana. Suunnitelmaa on työstetty syksystä 2009 kauhajokelaisen työpäällikön Hannu Törrösen johdolla. Ryhmässä on mukana parikymmentä eri aihepiirien edustajaa, Teuvalta on ollut mukana työskentelyssä 2-3 edustajaa.

Turvallisuussuunnitelma laaditaan paikallisen turvallisuustilanteen arvioinnin pohjalta. Arviointi to-teutetaan suupohjalaisille suunnatun kyselyn avulla. Kyselyssä kartoitetaan, mitä turvallisuusuhkia asukkaat kokevat ja kohdistuvatko tietyt turvallisuusuhkat esimerkiksi alueittain tai ikäryhmittäin. Kuntalaisille tarkoitettu turvallisuuskysely toteutetaan toukokuun loppuun mennessä. Kysely julkaistaan netissä ja paikallislehti TEJUKA:ssa. Kyselylomaketta työstetään parhaillaan niin, että siitä saataisiin mahdollisimman selkeä ja helposti vastattavissa oleva.

Turvallisuus on Suupohjalaisille ja erityisesti tietenkin meille teuvalaisille todella tärkeä asia. Parin vuoden takainen traaginen tapahtuma osoitti meille, että emme elä enää täällä Suupohjassakaan missään ”lintukodossa”. Toivon, että mahdollisimman moni antaisi vastaukset ja parantavia ehdotuksia turvallisuussuunnitelman valmisteluun. Vastaamalla Te pääsette nyt vaikuttamaan kunnanhallituksen ja edelleen valtuuston päätettäväksi tulevaan asiakirjaan. Nyt on kyse arjen turvallisuudesta, osallistu ja vaikuta.

torstai 22. huhtikuuta 2010

Ilpo Nybackasta Teuvan Yhteiskoulun uusi rehtori

Ilpo on suorittanut kuvataiteen maisterin tutkinnon Taideteollisessa kor­keakoulussa 1988 ja työskennellyt sen jälkeen perusasteella, lukiossa ja aikuisten parissa. Päätyönsä hän on tehnyt perusasteella, josta hänellä on käytännön kokemusta koulun pedagogi­sesta ja hallinnollisesta kehittämisestä. Ilpo on johtanut opetussuunnitelmaprosessia Tam­merkosken koulussa opetussuunnitelma- ja arviointityöryhmän puheenjohtajana vuosina 1994–1995. Samassa tehtävässä hän on toiminut myös Kurikan kuntakohtaista opetussuunnitelmaa tehdes­sä 2003–2004, joten yhtenäisen perusasteen opetussuunnitelman luomisprosessi on hänelle tuttu.

Ilpo on työskennellyt Kurikan yhteiskoulun apulaisjohtajana elokuusta 2007 alkaen. Hänen tehtäviinsä on kuulunut koulun käytännön johtaminen tehtäväkuvauksen mukaisesti. Li­säksi hän on kehittänyt ja pitänyt yllä yhteiskoulun sähköisiä tiedotuskanavia; Internet-sivuja, infotv-järjestelmää ja Helmi- reissuvihkoa. Kehittämistyöryhmän jäsenenä Ilpo on osallistunut tiiviisti Kurikan Yhteiskoulun saneerauksen suunnitteluun alusta alkaen. Projektiin on kuulunut uudisrakennuksen suunnittelun ohella vanhan osan saneeraus, jossa on otettu huomioon mahdolliset tulevaisuuden tuomat muutokset perusasteen rakenteessa. Ilpo omaa monipuoliset tietotekniset taidot, joista on apua hallinnon ja moniamatillisen yhteistyön johtamisessa.

Teuvan kunnan koulutoimi toivottaa Ilpon mielellään perheineen tervetulleeksi Teuvalle. Teuvan kunta on perinteisesti vuosien saatossa panostanut merkittävästi yleissivistävään koulutukseen. Erityisopetusta olimme aikanaan kehittämässä ensimmäisten kuntien joukossa. Kunnallisen keskikoulun ja lukion alullepanijoina toimi aikanaan Teuvalla esimerkillisesti virkamiehiä, yrittäjiä, maanviljelijöitä ja pankkialan asiantuntijoita. Tällä hetkellä meillä on alkamassa laaja koulukeskuksen investointi, jonka jälkeen koulukeskukseen siirtyy lähialueen perusopetus, esiopetus ja erityisopetus. Yhteiskoulu ja lukio tulevat jatkossa työskentelemään nykyisessä lukiorakennuksessa, joten yhteistyö koulujen ja yhä useamman yhteisen opettajan osalta entisestään tiivistyy. Ilpon taitoja ja tietoja yhtenäiskouluperiaatteen mukaisen opetussuunnitelman ja opetusjärjestelyjen osalta tarvitaan, ja hänellä tulee olemaan Teuvalla apunaan laaja, ammattitaitoinen ja energinen kehittäjäjoukko. Tervetuloa Lauri Tähkän kotipitäjään.